keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Kellarin väliseiniä vihdoin

Mittasin ja hieroin väliseinien sijainnin merkkausta myöten jo aiemmin mutta eilen aloitin ja tänään sain valmiiksi kellarin kadunpuolen väliseinien alajuoksut.

Varaston ja porraskuilun välissä.

Teknarin ja kodarin välissä.

Kodarin ja porraskuilun välissä.
Saas nyt nähdä miten ohutsaumamuurauksessa asettuvat mutta vaikuttais aikas mukavilta kiviltä muurata nämä 130mm paksut HB Priimat. Asettuvat melkein itsestään paikoilleen kun on massaa kivissä.
Huh on niissä kantamista varsinkin pihalle leikattavaksi. Tiilileikkuri ei ollut ihan paras idea näille. Onneksi ei ollut kallis ja voi käyttää muille kiville. 230mm timanttirälläkkä on lyömätön peli mutta pölyää rajusti.

Sit vähän yläkerran pakkelointia ja kahdne illan työt oli siinä. S hoiti E:n kanssa takan polton tänään.

Maalämmön keruupiirin paineessa on jotain outoa kun makaa nollissa, täytyy soitella ja kysellä siitä. Muuttui käyttäytyminen kun eristiputket.

Päivitystä...
Ja tästä seinät jatkaa nousemistaan:

Teknarin seinä on ovikorkeudessa, puuttuu puolikorkea harkko jotka on tilauksessa, sitten 3 täyttä kerrosta vielä.
 Kodarin seinä on muutamaan varvia vaille ovikorkeudessa, eiköhän se tänään (11.8.) mene.
Varaston seinä on enemmän vaiheessa, mutta se onkin työläämpi ja pitempikin.


Pikku nyanssi varaston seinästä...lämmitysanturin putki törrötää lattiasta ja ei ollut tosiaankaan keskellä seinälinjaa, vielä vähemmän oli kolmen sähköjohdon putkinippu, putkia piti jatkaakin. Seinät risteää hennosti toisensa joten valoin välissä aloituksen kiinni.
Kodarin seinään tuli pesukoneen poisto. Palikka toimii ehkä perus kipseinään sellaisenaan mutta harkkoseinässä ei joten täyty virittää jatkomuhvi siihen. Heppasin urtsulla kiinni ja pönkäsin kiven palasilla ja riippuvalla jakarilla.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti