tiistai 3. tammikuuta 2017

Hommat jatkuu virallisesti

Marraskuussa viriteltiin lopulta konehuoneen eli päämakkarin kattopanelointi paikalleen. Puolentalon piuhat siellä oli ensin aseteltava ja jo repsahtaneet höyrynsulut fixattava ensin. Sitten koolauslaudat paikalleen ja paaneelit päälle. Seinien maalausta vaille., S pisteli teipit jo valmiiksi.
Vaatehuoneessa on tekniikkakuilun viimeistely vielä vaiheessa.

Ensin piti kääntää yläkerran lattialämmityksen syöttöputket ristiin jotta meno/paluu menee oikein päin. Ja voi sitä ilmausta, kun päästin linjan tyhjäksi niin imas tietysti ilmaa ihan sairaasti, varmaan 10 ämpäriä saatiin päästellä vettä S kanssa yläkerran tukista ennenkuin pulputus rauhottui.

Nyt ihmetellään että kiertääkö paremmin. Pitää vaan keksiä 38mm lenkkiavaimesta taivutettu versio et saa kiristettyä tarpeeksi putkiliittimen.



 Jouluksi saatiin rappuvalot kuntoon eli johdot piiloon ja eteisen kattoon liitänlaite kytkettynä Dali-linjaan. Sekos tietysti koko Dali purkki siinä samalla kun valoja lisäiltiin, kolmeen kertaan kun määritti uusiksi kaikki 62kpl valoja niin alkoi pelata lopulta.


Tänään virittelin ilmanvaihtoa, tuli havaittua jo syksyllä ett kun lämpö laski alle nollan niin tuloilman lämpötila alkoi tippua voimakkaasti. -10c sisäänpuhallus oli jo n.12c joka tuntui liian kylmältä. Kaikenmaailman ratkaisuja tuli pohdittua alkaen maalämmön keruunesteen kierrätyksestä mutta se kaatui moneen tekijään, isolle vesipatterille ei ollut oikein tilaa, varsinkaan niin että se saadaan vaakaputkeen ja toisekseen keruunesteen lämpötilat vaikuttaa sellaisilta että en tässä vaiheessa haluaisi niitä pudottaa sitä 1-2 astetta esilämmityspatterissa. Keruuneste menee nimittäin paluussa -3 ja sisäänkin nollanhujakoilla.

Ratkaisuna oli Enerventinkin käyttämä ja maahantuoma ruotsalainen Veab CV kanavasähköpatteri.


Valittiin laskureiden avulla 1800w vaikka tarvittava teho olisi ollut jossain 900w hujakoilla.

Ulkoilmakanavasta loppupätkä irti, n.82cm pitkä kanapätkä poikki niin että laite sijoittui keskelle jäi öbaut kanavan halkaisijan verran suoraan ohjeen mukaisesti kummankin puolen, erillinen lämpöanturi ihan iv koneen päällä olevan pystysuoraan nysään kiinni. Armaflexit paikalleen, osittian tilapäisesti ja vehje tilapäisesti päälle, säädin asetusarvon nollanhujakoille.
Ja mitä tapahtui, ulkona -9c eli Enervent olisi näyttänyt n.-8c ja nytkun katsoo lukemia niin pyörii -3 - -2c välillä eli aikas hyvä. Ennenkuin kääntää inasen lämpimämmäksi että pyöris nollilla niin tätyy huomenna ihmetellä kwh mittarin kanssa lukemia. Onneksi mahtui sinne ja edelleen onneksi oli jäänyt tuollainen suorapätkä puolivahingossa.
Lonkeron paikka.