lauantai 26. heinäkuuta 2014

Lähtökuopissa

Pyöriteltiin kovasti valmiita muutaman vuoden ikäisiä taloja mutta aina jokin tökki, materiaalit ei ollut mieleen, paikka ei ollut mieleen tai vähintäänkin oli kallis. Lähes kaikki on olleet vuokratontilla ja 2-3t vuodessa tontinvuokraan on todella paljon. Monessa oli myös selvästi jäänyt pikkuisen kesken ja/tai oli sutastu monenkirjavasti pintoihin maalia ja listaa.
No nyt saatiin oma tontti ja saadaan tehdä pinnat ja viimeistelyt ihan kuten haluamme.
Miten se sitten lähti käyntiin ? Noh saimme käteen Jukkatalojen mapin jossa kaikki piirustukset (melkein kaikki). Niitä sitten tutkittu ja ihmetelty tarkkaan. Toimitustapa on säältäsuojaan. Kellari joka ei kuulunut Jukkataloon on väliseiniä ja pintoja vaille valmis. Jukkatoimitus on sältäsuojaan eli vesikatto ja ulkoseinät likipitäen valmiit. Sisällä on seinissä höyrynsulkumuovit ja ikkunat. Alapohjassa (meidän tapauksessa alempi välipohja) puuttuu pintavalu. Näin ollen pienet väliseinä muutokset keskikerrokseen ja ylimpään kerrokseen tehtiin kun olivat mahdollisia. Kellari ja keskikerros kumpikin n.100m2 ja ylin kerros n.60m2. Nettoala n.229m2
Piirrätettiin paikallisessa arkkitehdillä niistä työversiot. Kellarin ikkunoiden tilaus oli aivan ensimmäinen asia, muut ikkunat onkin jo paikallaan. Sovittiin että kellarin ikkunat kuuluu kauppaan.
Lämmitysmuoto on valittavissa vielä itse, lämmönjako on kellarissa vesikiertoinen lattialämmitys ja se tulee muihin kerroksiin.
Olin yhteydessä projektissa jo olleeseen putkimieheen ja betonivalajiin sekä tietenkin mestariin. Heille kävi jatkaa yhteistyötä meidän kanssa ja se oli jo toki kauppojenkin edellytyksenä.
Myyjä jatkaa loppuun talon ulkopuoliset perustus- ja maatyöt sekä kunnalistekniikan liitynnät.
Merkillepantavaa on että verrattuna 2005-2009 valmituneiden talojen pirustuksiin nyt 2012 mukaisesti tehtyyn tulee monenlaista muutosta ja siis monimutkaisempaa tietenkin. Eristysvaatimukset, rungon jäykistys jne.
Heinäkuusta 2014 alkaen verottajallekin pitää raportoida tekijät.
Tästä se projekti lähtee nyt pikkuhiljaa käyntiin. Pikkuisen tietysti hirvittää, kun työnohessa pääosin omin voimin tehdään. Nin paljon helpompi se valmis olisi ollut :)
Toki saa olla tyytyväinenm että todella paljon on jo tehty alkaen lupapapereista, katselmuksista ja selvityksistä. Eikä saa väheksyä ihan valmista näkyvääkin. Omien laskelmien mukaan valmiusaste on 49.5%.

To-do olisi nyt ensimmäisenä painamassa päälle keskikerroksen pintavalu sekä ilmanvaihto. Näidne jälkeen pääsee tekemään väliseinät jahka ensin on vedetty höyrynsulku loppuun ja se taas riippuu osaltaan ilmavaihtokanavista.
Lattian pintavalu edellyttää LVI läpiviennit kellariin ja se olisi nyt ohjelmassa, siitä seuraava päivitys.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti