torstai 26. helmikuuta 2015

Takka



Uunisepät Riekko mustalla kiiltävällä kaakelilla on meidän takka !

Hassua että samaa takkaa oli käyty katsomassa Uunisepillä aivan eri hintaan kunnes törmättiin siihen Nekalan K-raudan poistomyynnissä. Tämä kyseinen kuvan yksilö on nyt ao. kuvissa palasina :)

Varaavan nykyaikaisen rakenne on tälläinen. Ulko- ja sisäkuori ovat erilliset osat ja kumpikin on betonista valettua harkkoa, samaa matskua periaatteessa kuin esimerkiksi väliseinäharkotkin.
Isot ulkokuoriosat painoi paljon ! Kahdestaan Sabinan kanssa nostettiin ne maasta kuistille (toista metriä) ja kannettiin keittiöön takan tulevan paikan viereen. Tollanen painoi jotain 60-70kg veikkaisin. Pari vastaavan painoista pohja- ja kansilevyä, tulipesäelementti jne.Sisäkuoren osat oli vähän kevyempiä ja pienempiä(taustalla)
Kaikenlaisa sälää takkaan kuuluu. Rompetta oli kaksi kuormalavaa tiiviisti pakattuna ja rattoisasti meillä sunnuntaiaamu siinä meni roudatessa.


Takka-asentaja soittelee jo ja kyselee milloin pääsee asentamaan, ongelma on että takan tausta ja piipun kylki pitäs pinnoittaa ensin.
Vastaavakin kävi ja todettiin siinä sitten takasta että kivahan se on poltella puuroskat pois ja paistaa samalla makkarat omassa takassa jahka sen nyt sais pystyyn vaan.
Tosiaan ratkaistava että kuinka takka ja piipun kylki sulautetaan sopivasti yhteen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti