keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Eteisen kaapin sisustus


Kävin vaihteeksi raksalla tekemässä jotain. Tällä kertaa oli erittäin tärkeä tehtävä, nimittäin eteisen kaapin sisus piti saada paikoilleen. Ei muuta kun ruuvaria käteen ja kiskot kiinni ja korit paikoilleen. Kylläpä näyttää heti enemmän kodilta kun päivä päivältä saadaan lisää tavaroita paikoilleen.


Taas kerran sai huomata ettei muutoksia voi tehdä jälkikäteen. Kantapään kautta tälläkin kertaa. Eteisen kaappiin tulee nimittäin keittiön kaasupullo, haluttiin säästää kaappitilaa keittiöstä ja sen takia vedettiin kupariputkea kaasulle eteiseen. Tämäkään ei ollut ihan huoleton juttu tehdä, mutta kun sen oikein tekee niin luvat on ok. Keittiössä kun sitä kaappitilaa ei ole mitenkään liikaa, niin näin säästyi edes vähän tilaa kaikille purnukoille sun muille. Kaasupullonpaikka vähän muuttui alkuperäisestä suunnitelmasta ja siinähän mulle tuli tänka på. No uutta reikäähän siinä piti tehdä jotta sai kiskot eri paikkaan kun alkuperäisessä suunnitelmassa.


Eteisen kaapissa voi myös harjoitella tankotanssia. 😝 Ainakin niin kauan kunnes vaatteita ei ole oikeassa paikassa.


Näppäimistön äärellä tällä kertaa

Sabina



tiistai 29. maaliskuuta 2016

Putkitöitä ja pölytystä

Putkari saatiin pyydystettyä raksalle laittamaan KVV hommia kohti käyttöönottotarkastusta.

 Master suihkussa on pexit kiinni.  Täytyy vielä kyllä virittää ei mennyt kerralla ihan korkoonsa, ei vaan ole miltään osin yksinkertainen asentaa. Yläsuihkut tulee kattorakenteeseen.


Pääveskin hana kytketty.
 Kuriksessa hana paikallaan ja itse äheltämäni rättipatteri.
Keittiön kaapissa on tavaraa piukassa. Meikäläisen viemärinäytös + putkarin kytkennät.

Apk hana, itse hana ulosvedettävällä suihkuputkella ja koko hana on vielä nostettavissa paikoiltaan ikkunan aukaisemiseksi, vesilukon kauko-ohajain ja saippuapumppu. All made by Blanco.


Toissa viikonloppna talkoiltiin kellarissa toivottavasti ainakin lähellä viimeisiä pölytyksiä ennen muuttoa. Kaveri poras ja piikkas surullisen kuuluisia rasiareikiä ja minä tulin perässä rasioiden ja kurkkuputkien kanssa. Monta.
Aivan tajuton pöly. Leikattiin parioven aukkoa isommaksi kun Mattiovella pariovi olikin 15.3 eikä M15 tasan.
Ton perään oli siistiä mennä Edeniin huljuttelemaan sisäiset ja ulkoiset pölyt pois...


Kuulumisia touhun keskeltä

Tiukan pääsiäisrutistuksen aikana saatiin keittiön uusiksi mennyt laitekomero paikalleen ja paneloitua laskujenmaksuhuone, jopa kattolistat kerettiin sinne laittaa.
Tämä vihoviimeinen puuhaljä putkahti sopivasti ennen pääsiäistä olkkariin.


Paneloinnin päävastuullisella oli näin hauskaa hommissaan.

Liekö syynä ollut normiraksalounas, 680gr lipun kanssa. (no okei se jaettiin...)


Tänään töiden jälkeen jatkoin ennestään kipeällä niskalla eilisen jäljiltä takakeno hommia.
Tytölle oli pääsiäispupu tehnyt aarrekartan ja mulle se jättänyt jälkeensä spottikartan.

Kuten kaikissa aarrekartoissa niin tässäkin aarre on merkitty ristillä. Hyvin osui.



Asensin 16kpl led spotteja eli olohuoneen ja työhuoneen spotit. Palovaroittimet ja osan valaisinpistorasioita myös.
6kpl 10w led spotteja, paikka ripustusvalaisimelle, varaus komeron/kirjahyllyn valolle, ikkunavalojen rasiat ja kaiutinpaikat. Erikoisuutena lisäksi pistorasiat + tyhjä tasia katossa keskellä ja ikkunan edessä. Voi laittaa työpöydän vaikka keskelle huonetta ja kaapelit tulee katosta. Tai voi laittaa videotykin toiseen päähän huonetta ja heijastaa kuvan toiselle puolelle.
 Olohuoneessa on kohtuu mutkikas miotitus ja kiireessä hieman puutteelliset merkinnät joten kreivin aikaan tuli laitettua kun oli edes hiukan muistikuvaa jäljellä. 8kpl 10w olkkarissa, lisksi paikka kolmelle ripustusvalaisimelle, lisäksi ikkunavalot ja takanpäällä paikka sisustusvalaisimelle. Kaiuttimille paikka toki myös.

Keittiö alkaa olla iskussaan, laitepuolen sokkelit paikalleen ja ovien säätöä, apk etulevy puuttuu kun oli vähän auki sen kahvan kiinnitys yms. Yläkomeroiden toimituksessa oli fiba ja ei ollut porattu saranoiden vastakappaleita. Asentaja kävi nakkaamassa ne paikoilleen niin saatiin yläkomerotkin ovitettua ja kokonaisuus alkaa hahmottua. Aiemmassa kuvassa ollut läjä on oikeassa laidassa. Jes mä sain edes yhden nosto-oven. Mitähän ihanaa mä sinne jemmaankaan...
Putkari teki viime viikolla temppunsa se puoli on valmiina.


Illan loppusilaus vielä, roskis valmisteltu huomista tyhjennystä varten. T. nimerkki tyhjiä roskiksia ei tyhjennellä.