sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Keittiöunelmia ja Asta messut


Keittiömme on tulossa Puustellista kuten varmaan arvaatte. Kävin jo syksyllä kierroksella, lue, kävin melkein jokaisessa keittiöfirmassa mitä Tampereella löytyy. Yllätyin kovasti siitä miten nihkeesti oli suunnittelijoilla ideoita. Itsellä olisi pitänyt olla kaikki valmiina jotta jotain oltaisi saatu aikaseksi. Pyh ja plah minä sanon. Onneksi löytyi taitava suunnittelija Puustellissa. Marilla oli heti visio meidän uudesta keittiöstä jota sitten ruvettiin työstämään. Juttu lähti liikkeelle siitä että meillä oli tiettyjä toiveita mitä tarvii löytyä ja miten ne asiat sitten sijoitetaan. 
Oli mukava mennä tyhjän pohjan kanssa liikkeeseen ja vaan antaa suunnittelijalle vapaat kädet. Tätä sitten kokeilen aika monessa paikassa, mutta tuloksetta. Niissä paikoissa missä kerroin että miten jos tehtäis näin, eli Marin suunnitelma, niin oltiin heti mukana että hei tämähän on tosi kiva idea. 



Ei ole ihan helppo tehdä mitään kovin mullistavaa tähän meidän keittiöön, mutta ihan kivalata se jo näyttää paperilla. Saa nähdä sitten miten ihan livenä näyttää. Kodinkoneetkin olisi saatu Puustellin kautta mutta Asta messuilla kun käytiin niin tehtiin meille niin hyvä tarjous Gigantin toimesta, että sitä ei voitu ohittaa. Kaikki koneet tulee nyt sit sieltä ja merkiksi valikoitui Siemens. Ensin osa koneista oli myös Bosch merkkisiä,  samoja koneitahan ne ovat, mutta koska olen perfektionisti jossain asioissa niin, mielestäni kaikki koneet pitäis olla saman merkkiset. No sehän järjestyi kuitenkin vähän paremmin eli nyt ovat näkyvältä osin samaa. Apk jäi Boschiksi. Tarjous osoittautui niin hyväksi että vaihto käy ainoastaan välirahalla.



Ehkä mietit että onko värit kuvissa oikein, juu kyllä ovat. Mustat ovet, musta allas ja valkoiset tasot. Yksi suuremmista haaveista käy myös toten, saan ikkunnan alle altaan. Kiva seistä sit siinä ja tiskata ja katsella ohikulkevia. Taas jollain välähti, mihin ne tiskit sitten laitetaan kuivumaan? Ei siis tule perinteistä kuivauskaappia. Meillä on tällä hetkellä kuivauskaappi, mutta en koskaan kuivata siellä mitään, joten ajattelin että en tule tarvitsemaan sitä uudessa asunnossakaan. Tiesittekö että kuivauskaappi on pohjoismainen keksintö, niitä ei ole kun meillä. Kuten kuvista huomaa ei myöskään tule yläkaappeja tai välitilaa. Ei siis tarvi miettiä mitä materiaalia välitilaan laittaisi. Jess yksi valinta vähemmän. Näitä valintoja kun nyt on ruvennut satelemaan. 😃 



Raksavapaa päivä...


Asta mesuilla oli tänään huutokauppakeisari myymässä näytteilleasettajien lahjoittamia tavaroita.






Siemensin Domino taso, toisessa säädettäväalueinen induktio jossa voi paistaa isolla valurautaparilalla pihviä, tai pienellä kattilalla keitellä kastiketta.

Samaa sarjaa kaasuliesi / wok taso jossa voi kypsentää isolla oikealla pyöreäpohjaisella wokpannulla tai ylimmän rautakehikon poisottamalla paistinpannulla/kattilalla.
Pyrolyysiuuni, jossa teleskooppikannattimet, lämpömittariautomatiikka ja monipuoliset ohjelmat. Lapsiturvallinen ulkopinta.

Uusintatekniikka oleva mikro jossa ei enään pyörilautanen vaan "invertteri" tekniikka lämmittää liikkumatta tasaisesti ruoan. Tavallista isompi tilavuuskin.
uunin alkuperäinen lisävaruste jolla saadaan halutessa höyryuuni. Ei kannatta kuulemma ostaa satunnaiseen käyttöö höyryuunia, tilavuus kärsii ja kalkkeutumisongelmaa jne.

uusinta tekniikka astianpesukone, äärimmäisen hiljainen, aterintaso ylimpänä eli kolmantena.Uutuus kuivaus joka tekee aiempaa kuivempaa.
 liesituuletin huippariohjauksella. ensin oli erikoismalli Menhir mutta vaihdettiin tähän hieman sirompaan kuitenkin.
Pitäis säilyä tuoreet kasvikset/hedelmät paremmin kuin tähän asti, saas nähdä. Meillä salaatti ja kurkku jne menee ennätysnopeasti pilalle tällä hetkellä.
 Menetetään sidebysiden jääpalaautomaatti, tässä lievä kompromissi, jääpaloja saa kohtuu helposti.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti