maanantai 29. joulukuuta 2014

Puhallusvilla - check

Lopultakin, toinen niistä isoista etapeista lattiavalun lisäksi.
Homma itsessään oli nopea. mutta voi sitä kaikkea mitä piti ensin tehdä alta pois ennenkuin tähän päästiin. Aamulla piti vielä ennen duuniä käydä -20 pakkasessa vetäsemässä muutama lisäpanta iv-putkien käyriin. Pahus kun valmistaja sanoo ettei tartte niitata ja blogeja seuraamalla jotkut mestarit edellyttää sitä. En sitten lähtenyt poraileen reikiä se kun tulis vielä kaikenlisäksi eristeen muhviin jossa menee kiristyspanta siinä kohtaa.

Tästä se starttas klo 12.15

Meillä on 4 umpinaista yläpohjaa = onkaloa, Talon molemminpuolin joista toisenpuolen porrasaukko jakaa kahtia ja sitten ylhäällä vielä katon harjan alainen tila. Niihin ei ole pääsyä ulkoa.
Höyrynsulkuihin jätettiin miehenmentävät aukot ja urakoitisja puhalsi aukkoa myöten, tuli ulos ja muvi kiinni. Muoviin putkeen mentävä reikä ja siitä loput.

Laskennallisesti 50cm kerros olisi aika tarkka 50m3. Otin 60-70 suurimpana osaan ja paikoin 80-100cm ja lopputulos oli 60m3.
Homma oli valmis ja urakoitsija peruutti autonsa pois klo 14.





Teknisessä tilassa varuilta 3kw puhallin, kellarissa 5kw töysillä, keskellä toinen 5kw ja oli eilen kylmä, tietty kun oli muoveja raollaankin. Nyt kun muovit kiinni ja villat pesässä tuli hiki fleecen ja pitkien kalsareiden kassa. samat lämppärit puoliteholla. Täytyy katsoa mikä on sopiva paikka puhaltimille ja tehoille.

Kova duuni päästä tähän, nyt alkaa sit aivan toisenlaiset hommat lämpöisissä sisäduuneissa. Pitäs potkasta käyntiin yläkerran lattia lämmityksineen. Itse lattia olisi iisi piisi mutta kun wc+suihku siellä myöskin. Palataanpä siihen sitten.


tiistai 23. joulukuuta 2014

Rauhallista Joulua !

Mitää tekee raksari aatonaattona kun muut tetsaa lahjaostosilla ja hamstraa safkaa kuin maailmanlopun edellä ?
Noh, painelin tyhjään tukkuun hakeen 35mm armaflex sukkia, 25/34 syöttöputkea lattialämmitykselle, lattiakaivon ja armaflex liimaa sekä lisää sähköputkea.
Rautakaupassa oli myös tyhjää. Palovillakastat ja muuta pientä tarttui matkaan.
Tiistai päivä huipentui uimahalliin, sielläkin oli hiljaista.
Sitten hakemaan tyttö mukana jotta mami pääsi siivoamaan rauhassa.
Nyt 2pv ilman rakentamista eli akkujen latausta !

Kaikille oikein rauhallista ja rakentavaa joulua !


lauantai 20. joulukuuta 2014

Viikon 51 tapahtumia, sähkökeskusta ja armaflexiä

Viikko alkoi sillä että Itella soitti ja halusi toimittaa sähkökeskuksen joka tuli suoraan Savosta S-kojeistot Oy:ltä.
Tälläinen oli illalla odottamassa (S kävi kyllä päivällä ottamassa vastaan että sai haluttuun paikkaan sen) Hurjan kokoinen livenä, 120x196cm. Vasemmalla pääosa johdonsuojista ja vikavirroista ja alhaalla mittaripaikka ja pääkytkin. Pääkytkinkaapissa KAHVAsulakkeet pääsulakkeina.
Tampereen sähkölaitoksella on nimittäin periaatepäätös kahvasulakkeista 63A liittymässä, tapaa 63A tulppasulakkeet olla kuulemma ongelma (kuumenevat)
Oikealla lisää johdonsuojia ja KNX osuus.
Keskus on 63A eli isoin mitä saa okt liittymänä ja sen sen ansiosta että kadulla on uusittu kunnallistekniikka joitakin vuosia sitten. Jokataloon oli rajalla valokaapeli ja AXMK 5x25mm2 syöttökaapeli. Toki vesi- ja viemäri uusia myös sekä tuotu sadevesiviemäri.
Sähkön liittymismaksu on vähän enemmän (porrastettu) mutta käyttömaksut on ihan samat kuin pienessä 3x25A liittymässäkin.
Ei tarvitse meillä miettuä voiko samaanaikaan tehdä kaikkea, kyllä voi saunoa, paistaa uunissa ja liedessä, lämmittää tupaa ja autoja. Yhdessä edellisessä asunnossa meni lämmitys pois päältä kun käänsi saunan päälle. Oikein kiva pitää talvella saunailtoja siinä, varsinkin kun sauna oli yläkerrassa.


Arki-iltoina tuli väkästettyä eteenpäin tekniikkakuilun vetoja.
Taaimpana menee armaflexillä vuorattuna 110mm radon ja75mm  keskuspölärin poisto katolle.
Edessä peltikanavina raitisilma ja jäteilma. Sivuille tulee vielä tulo- ja poistoilmakanavat.


Tekniikkakuilun ronskit ontelolaatan leikkaukset piti tasoittaa ja sitä ennen ontelot tukkia. Viimeistelin vielä ihan LR+ tasoitteella TT tasoitukset. Oli niin paljon loppujen lopuksi täytettävää että ois pitänyt jollain kovemmalla aineella täyttää tai valaa, mutta olkoon nyt noin.
Ois ollut koko loppusyksy aikaa tehdä tuo mutta niin jäi viimetinkaan ja ei voinut odotella kuivumista kauempaa. Reunoihin vielä tulevat tulo- ja poistokanavat jäävät alemmaksi joten kuilun seinille ei pääse sitten enään oikein tekemään mitään.
Tämä kuilun putkien järjestys on muuten tärkeä juttu johon kannattaa panostaa. Funtsin tätä aivan pääkipeäksi mutta silti meni pieleen kun en funtsinut ajoissa eli silloin kun vedin välipohjan läpi tulo/poistokanavat. Ne olisi pitänyt Enervent Pelican tapauksessa laittaa toisinpäin niin ei tulis ristivetoja kuten nyt. Mutta täytyy kärsiä siitä sitten kun vetelee kanavat koneelle tästä kuilusta.

Teknisen tilan harkkoseinät hion kuppilaikalla ja ylitasoitan TT sekä LR+ tasoitteella vastaavasti. Tikkurilan Lujaa päälle ruiskulla, sitten vasta pääsee asentamaan sähkökeskusta.

Naapuritontin kanssa yhteinen kimppasähkö loppuu ensiviikolla ja täytyy ottaa oma liittymä käyttöön, onneksi saadaan puhallusvillat ennen vuoden loppua niin tupaa pysyä edullisesti lämpimänä omalla sähkölläkin sitten.

Armaflex paja lähti oikein tosissaan käyntiin. Tähän mennessä 19mm tavallista on mennyt laatikollinen ja tarraversiota melkein laatikollinen. Ne meni kahdne kerrokset äänenvaimentajiin ja tuuletusviemäriin.
Tein nyt sapluunat 200mm kanavaosille joten leikkaus käy nopeammin. Armacellin sivulla on hyvä ohje 90asteen kulmalla mutta iv jutuissa tarvii paljon 45 kulmia ja sitäpä ei ollut. Jos haluaa valmiiksi siistin palan niin se ei ole suoraan puolet 90asteesta vaan päiden viisteet on erilaiset ja sitä kautta palaa haukkaa isoman tilan kuin puolet, kuvassa sapluunoista se ei näy, sen verran pieni ero kuitenkin on.
Lessons learnt- armaflex. Kannattaa eristää paikallaan sen sijaan että tekee valmiita putkiloita, tein 110 viemäriä varten putkiloita ja ei ne oikein hyviä ollut, 19mm levystä voi ohjeen mukaan tehdä min 90mm putkia mutta täytyy sanoa että 110mm vääntää jo tosi paljon kun tekee tyhjiä, sen sijaan kun vuoraa suoraan putkea se menee tosi paljon paremmin ja tulee kerralla pitävä sauma.
Asia erikseen on valmiit armaflex sukat ne käy pienemmätkin, otin sellaiset 75mm putkille. Arvoin että otanko 76 ja 89 kokoiset, kun mittaa ymärykset liitäntosista on koko aika paljon enemmän kuin 75mm, sukka antaa kuitenkin periksi niin paljon että 89 oli aivan liian iso. Mutta ne jäikin tuonne yläpohjaan villan alle tavallaan ylimääräiseksi eristeeksi.
 Näyttää kuvassa pieniltä tavallisilta osilta mutta ne on 200mm 90 ja 45 kulmat.
Se kuinka isoksi määrittää kurkun säteen vaikuttaa siihen kuinka paljon eriste tulee yli tai alle ulkoreunan päistä.
 Tässä XXL kokoa 90astetta eli 315 raitisilman tulokulma ilmanottoon. Se supistuu sitten 200 kanavaksi heti tuon jälkeen.
Sienästä törröttää tuloilman 315mm. Tarvittavan kanavan pituus määrittyi niin että kun tuohon laittoi 90asteen kulman niin se osuus keskelle altaalta tulevaa 200mm kanavaa. Väliin tarvitaan 315 kulman lisäksi supistajaa 315/200, jatkoliitintä ja kulmaa eli varsin kattava valikoima osia.
En uskalla laskea mitä raitisilmakanavan hinnaksi tuli ilman eristeitä mutta hyvä jos satanen riittää.

Tuonne pitäs jäteilma viedä.


Tässä tulos lauantai-iltana, väkerrettiin raitisilma- ja jäteilmakanavat paikalleen sekä eristettiin valmiiksi taakse jäävät radon ja keskuspöläri.

Vinkki! 0-30astetta säätökulma on lyömätön väline tälläiseen epämääräiseen kulmaan. Ei ole 30 eikä 45. Toki vakio-osat antaa periksi aika paljonkin varsinkin pidemmässä vedossa mutta tälläinen lyhyt kanavat ei kauheasti jousta. Kulma kohdilleen ja lopuksi kiristetään kiinni ja näin kulma on täsmälleen oikea. Ei löydy rautakaupassa mutta tukussa oli eik maksakaan kuin pari-kolmekymppiä.
Näin jälkeenpäin arvioiden ampui käsistä tuo raitisilman oton kanavakoko, pykäläää isompi eli 250 olis ollut oikea tämä 2pykälää isompi 315 on turhan iso. Toisaalta raitis ja jäöte ois pitänyt olla suunnitelman mukaan ylikoon 250 vaikka koneessa on 200 mutta ne ei kertakaikkiaan mahdu kuilusta vaikka sitä isonsi niin paljon kuin pystyi valun jälkeen enään tekeen. Olin kuitenkin jo isontanut sitö ennen valuakin lähtötilanteesta.

Huomisen sunnuntain ohjelmassa ois hurjasti Armaflexiä peltikanaviin ja vielä aluvillamatto lopuksi päälle. Kun ne on siellä pääse laittamaan poistokanavan ja vaatehuoneen poistokanavan paikalleen. Sitten olisi IV aikalailla valmiina kahden kerroksen osalta ja päästään höyrynsulkemaan loput maanantaina. Saas nähdä miten käy sunnuntaina  :)

Sähköillekin täytyy vähän tehdä jotain, liesituulettimelle oli vääränlainen syöttö täytyy se vaihtaa ja sitten katsoa läpi vienti tekniikakuiluun jo asennetuille sähkövedoille.
Keskuspölärin imuputken paikka täytyy arpoa myös.



Edit: maanantaina tilanne oli tälläinen:

Tehtiin kahteen mieheen ankara sunnuntai ja saatiin illalla kasilta homma siihen pisteeseen että pikkasen uretanileikkejä ja piuhojen pujottelua niin muovin pystyi vetäseen yli ja sulkemaan katon.
Tänään tiistaina vahvistui että puhaltavat villamiehet saapuu ma 29.12. joten kaikki pitää olla valmiina tulevana viikonloppuna.
Ohjelmassa olisi siis jämähommia ja viimeistelyä, ulkoantureiden suojaputkien työntö pihalle, lämpöantureita yläpohjiin,  iv kanavien tarkistus, mainittyu liesituulettimen johdon vaihto jne. Katonrajasta jäi villat ekoista putkista eli pöläristä ha radonista, ovat pelkällä armalla joten käyn kietaisemassa villat vielä niihin.

IV kanaviin pitää järjestää puhidstus- ja säätömahdollisuus joten niitä tässä ohessa vielä sitten.

Reunimmaisessa eli tulo/poisto putkissa on jo jälkiasenteiset puhdistusluukut paikallaan. Yläkertaan vastaavat vielä tulollaan. Tähön tulee myös irikset eli säätö- ja mittauspelti kumpaankin 160mm kanavaan.



keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Meillä on sisäportaat ja iv-jatkoa


Jep tähän asti tuossa oli kuormalavoista viritetty taso johon piti könytä tikkailta mahalleen.
Nyt on helppo kulkea ja ennenkaikkea saada piakkoin roudattua kipsilevyjä ja lastulevyjä ylös.

Pihanpuolen pitkänsivun IV-projekti valmistui eli runkolinja on tuotu tekniikkakuilulta välipohjan läpi ja viety yläkertaan sekä haaroitettu välikerroksen pisteisiin.
 Olohuoneesta päin työhuoneeseen.
Perällä (oikeasti about keskellä) näkyvä on tuuletusviemäri.
Tuuletusviemäri on armaflexillä vuorattu (harjoitusmielessä) ja päällä 50mm aluvuorattu villa. Kulkee yläpohjasta yläkerran vinon katon kautta tänne sivun yläpohjaan ja edelleen eteisen katossa tehdyssä kotelossa veskin alaslaskussa ja nurkkakotelossa alas kellariin. Eteisen katossa siihen yhdistyy yläkerran viemärin. Otetaan kuvia kun etenee.



 Työhuoneen päällä runkolinja taittuu välipohjaan ja lisäksi työhuoneen tuloilmahaara äänenvaimentajalla.
Yläkerran haara runkolinjasta. Modioin tätä jo kertaalleen tehtyä hieman että sain putket ylöspäin. Kun runkokanavia nostaa korokepaloilla ylöspäin kasvaa etäisyys haaraputkeen = meni uusiksi 160mm vaakaputket.
Arinapalkkeja eli kattotuolien alaparrujen päällä poikittain olevia kakkosnelosia piti loveta puoleen väliin jotta mahtui kaikki, runkolinja nipinnapin. Niitä on lovettu siellä täällä. Täytyy liimata ja naulata vahvikkeet niihin vielä kylkeen.
Pistin telttapatjaa eli solumuovia vielä ohuen lisäkerroksen erotukseksi ettei kanavat ole suoraan kosketuksissa höyrynsulkumuoviin.
Jännä muuten että salamassa sininen muovin väri häipyy,
Nyt oltais tässä eli 3/4 valmiina keskikerroksen yläpohjan/välipohjan iv:stä ja höyrynsulusta. Toisenpuolen puoliskon eli keittiön esittelinkin jo aiemmin.

Nyt olisi vuorossa grande finale eli masterbedroom + vaatehuoneen yhdistelmä kadunpuolella keittiön vieressä jossa on sitten kaikkea mahdollista. Runkolinjat taittuu tekniikkakuiluun, katolle menee jäteilma ja päätykolmiosta tulee raitisilma, katolle menee radon ja pölärin poisto. Unohtamatta tietenkään kyseisen huonetilan tulo ja 2xpoisto äänenvaimentijilla. Toki ulkopuolen sähköjäkin kerääntyy kivasti sinnekin.
Tekniikkakuilun kannen ajattelin tehdä spu-levystä johon teen kanavien reiät ja tiivistän urtsulla.
Tuloilman runkokanava on jo valmiina taitettu paikalleen ja se ei nyt voi muulla lailla mennäkään.
Kanneksi tulevalle spu levylle on jo runkopuut valmiina ja seinällä on kannakkeiden kiinnityspuut kanaville.

Ilta kului pähkäillessa tekniikkakuiluun 4kpl 200mm kanavien keskinäistä järjestystä. Pitää ottaa huomioon taitokset yläpohjassa ja ennenkaikkea että kanavat saa käännettyä järkevästi pohjalla olevassa teknisessä tilassa koneeseen. 2kpl kanavista on talvella tosi kylmiä ja kesällä niistä toinen kuuma ja toinen kylmä jne lämpötilaeroja löytyy. Pitäis saada villaakin arman päälle.

Lähdin siitä ajatuksesta että metriset pää vaimentimet on katossa vaaka-asennossa ja kun tulee risteyksiä niin huonekorkeus jää n.2m - ei hyvä. 
Olin kyllä kokeillut ämpäreitä koneen päälle mutta mielestäni meni turhan tiukkaan, kiitokset Louhikoto-blogille, heidän kuvassa näkyi selvästi että päävaimentimet on koneen päällä jolloin on huomattavasti helpompaa ohjailla pelkät kanavat katossa. Silloin päästään aavistuksen korkeampaan vapaaseen tilaan ja välttämättä ei tarvi risteillä lainkaan. 
Tulo- ja poistokanavista kun pitäisi saada haarat vielä kellariinkin.

Runkolinjasta heti koneen jälkeen pitäisi saada asennettua PRA tai IRIS säätöpelti mittausyhteillä.
Myös kerroksen olisi hyvä saada erotettua säätöpellillä eli käytönnössä yläkerran haaraan ja kellarihaaraan pitäisi laittaa irikset.
Kanavien puhdistus on avoin ongelma, yläpohjiin ei pääse joten aivan turha sinne laittaa, kerrokset nuohoaa päätelaitteista mutta runkolinjat pitäisi saada putsattua. Tämän uponorin muovikanavan tulppa kanavan päähjän ottaa niin lujaa ettei sitä käytönnössä availla.
Laitoinkin palautetta uponorille samaan asiaan liittyen, tulpan ja jatkopalan tarralla oleva eristekansi on aivan onneton, se irtoaa samantien, oli pakko liimata kontaktiilimalla.


Noh sain päivän päätteeksi master makkarin tuloilman tuotua paikalleen
Poistoilma on kinkkinen, olis pyöreä äänenvaimennin mutta sen mallinen  ei mahdu millään välipohjaan vaan pitäs olla samanlainen kantikas kuin kuvassa.
Pitäs tuoda makkariin poisto niin ettei ole tulon vieressä ja poisto pitäs jatkaa vielä vaatehuoneenkin puolelle.
Hirvittää jo etukäteen tän systeemin säätäminen kohdilleen :)
 

torstai 4. joulukuuta 2014

MLP pelipaikoilla

Raahasin ihan omin voimin Nibe F1245-8kw eli maalämpöpumpun sisätiloihin.
Näyttää ja vaikuttaa ettei ole kummempi kuin kunnon iso tuplakoneinen jääkaappipakastin, MUTTA ON SE, painaa ihan sikana, liki parisataa kiloa muistaakseni.
Sain sen onneksi haettuna tukusta ja kaivinkoneella laskettuna kellarin käytävälle josta sitten nokkakäryillä roudasin sen sisään omin voimin.
Piti nostaa kellarin ulkokäytää kuormalavoilla ja vanereilla kynnyksen tasolle ensin.
On tosi korkea n. 2m paketti eli kun ottaa ovesta sisään on pakko kallistaa aikalailla.
Makuulle tuota ei saa laittaa eli voi kuljettaa oikeastaan kuin kuorma-autolla.
Kuitenkin, pahempi oli meidän IV kone saada sisälle paino vähintään samanverran ja on hankalan iso eikä saa oikein otetta mistään. Se vaati useamman äijän ja repimään sitä. Sama ongelma, ei saa kaataa. Näkyy muute tuossa vieressä.

maanantai 1. joulukuuta 2014

Valmiusaste 60%

Jee, toistakymmentä prosenttia ja yli 60t kuitteja olis tällä hetkellä koossa laskettuna talon ostosta runkovalmiina.

Edellisen postauksen keskikerroksen IV vieläkin vaiheessa. Todella työlästä saada kaikki liitännät paikalleen ja 200mm runkokanavat ohjattua välipohjan läpi toiselle puolelle taloa ja edelleen kellariin.
Laitetaan kuvaa tulee jahka nyt lähipäivinä valmistuu tuon osalta toinen puolisko talosta.

Tuli viikko podettua flunssaa ja toinen viikko oltua työmatkalla joten meni tuo marraskuun ikäänkuin alta.