perjantai 19. kesäkuuta 2015

Alakerran wc

Wc tyhjäksi ja hommat käyntiin.
Aluksi nurkkaan hormikotelo että saadaan seinäwc kohdistettua ja kaapelit sekä pystyviemäri piiloon.
Ikkunan alle muodostuu taso ja tason kanssa saman syvyinen lattiasta kattoon oleva pystykotelo nurkkaan  Nurkkaus on jo penslattu primerilla.
Tälläinen siihen pitäisi saada. Viemäri tuli lattiavalussa hieman turhan kauaksi seinästä, johtuen suurelta osin siitä että alakerran harkkoseinä on 14cm sisempänä kuin yläkerran puuelementtiseinä.
Jälkeenpäin ajatellen olisi ollut parempi liittää wc pystyviemäriin, mutta jos tuleekin lattiawc niin se on huono ajatus.

Uskomaton määrä mittailua ja nysväilyä ja ankaraa pohdintaa. Kaikki on niin lopullista, pistät väärin niin menee iso kokonaisuus pieleen. Mulla on fobia että viereinen seinä on liian lähellä kun on istunnolla ja joutuu peruuttamaan pöntölle kuten edellisessä asunnossa. Päätiin vielä kulmapalalla siirtää pari senttiä varmuuden vuoksi sivuun pois seinästä. Geberitin osien kanssa oli kans hieman miettimistä ja meninkin tuplamuhviin nähden lyhentämään ennenkuin huomasin että olisi ollut tiiviste jolla saa suoraan putkenpäähänkin. Viemäriputki tuli myös aiemmin pätkästyä hieman turhan lyhyeksi mutta meni se nyt tiivisteilleen kuitenkin.
Seinään pistettiin pattinkia kipsien alle ja nyt ruuvatiin niihin täyttöä. Turhan iso kotelo tuli mutta pienemmäksi sitä ei saanut kun viemäri oli niin kaukana seinästä Kotelon syvyys on nyt n.33cm.

Kuvassa ei vielä näy mutta vietin yhden päivän  vetäen alakerran pihanpuolen sähksyötöt tästä hormista kellariin jotta kaikkea ei tarvitsisi kierrättää päämakkariin hormiin isoa mutkaa.
Eipä koteloon paljoa tilaa jäänyt sitten.


Siinä se lopulta on, primeri on jo vedetty. Bidelle tehtiin oma linja jotta letku ei ärsyttävästi pyöri lattialla


Kertaalleen siveltynä

Ja sitten kolmen vesieristekerroksen jälkeen. Valvoja tulee seuraavaksi ottamaan näytepalat tästäkin.

Valvoja piipahti sunnuntaiaamuna mökkimatkalla ottamaan koepalat tästä kolmannesta märkätilastakin.
Tulokset ok ja paksuudet ylitti säädetyt raja-arvot. Laatoitus voi siis alkaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti